Noukassa oli jälleen iso nosturi ottamassa veneitä pois järvestä. Iskä ja Jomppa kummi auttelivat nosturikuskia, ja paljon muitakin tuttuja oli paikalla. Kuva-abumi löytyy täältä.

Eilen me käytiin äidin kanssa kysymässä josko minä pääsisin kerhoon. Kerho on sellainen paikka missä on muita lapsia ja leluja ja hiekkalaatikko. Kerhotäti sanoi että mun täytyy ensin täyttää kolme vuotta, vasta sitten saan mennä sinne. Olisin kyllä voinut jäädä sinne hetikin.

Kävimme myös kahdessa päiväkodissa. Vuodenvaihteen jälkeen saan kuulemma alkaa käydä sielläkin ainakin parina päivänä tai iltana viikossa. Siellä yhdet lapset olivat syömässä ja ruoka tuoksui hyvältä. Toiset lapset olivat menossa nukkumaan, ja päiväkotitäti sanoi menevänsä nukkumaan myös. Hänellä näytti olevankin vauva masussa, joten ei se ihme jos nukuttaa - kahden edestä. Hassua, Ulla-kummitäti oli kanssa päiväkodissa. Ei meidän äiti vaan koskaan sellaisessa käy, vai käyköhän se sittenkin?

Meidän Laki, se Letun pieni pentu, on kasvanut hurjan suureksi. Se haluaisi leikkiä aina minun kanssa, mutta sitten se innostuu liikaa hyppimään ja äiti käskee sen pois. Sillä on vielä ne terävät hampaat, kuulemma ne kohta voi lähteä pois ja sille tulee tavalliset hampaat.

960480.jpg