tiistai, 6. heinäkuu 2010

Hampaaton

Niin siinä sitten kävi että multa lähti hammas. Mun kavereilta on lähtenyt jo monia, ja joiltain jo kauan sitten. Mä aattelin että multa ei lähdekään ja kun tuo alkoi heilua koitin painaa sitä vaan takaisin paikoilleen kiinni.

Eilen aamulla se sitten irtosi. Me laitettiin se rasiaan josta hammaskeiju hakee sen. Toivoin että keiju jättäisi Bakuganin sinne tilalle! Mutta illalla siellä oli vaan vieläkin se hammas. Äiti sanoi että entäpäs jos  se keiju tulee vasta yöllä? No niin tietenkin, yöllä se oli käynyt. Vaan ei ollut Bakugania rasiassa, siellä oli vitosen seteli. Vitosella ei taida edes saada ostettua Bakugania. Mutta onneksi tuo viereinen hammas heiluu myös ja jos mä siitäkin saan hammaskeijulta vitosen, voin jo ostaa minkälaisen haluan!

maanantai, 28. kesäkuu 2010

Erilainen Juhannus

Äidin ollessa lomalla me alettiin puhua että olis kiva lähteä telttaretkelle. Mä en ole koskaan ollut teltassa yötä ja siksi se kiinnosti mua kauheasti. Niinpä äiti ilmoitti koirat agilitykilpailuihin Hailuotoon ja me lähdettiin sinne juhannuksen viettoon. Vähän tosin harmitti kun samaan aikaan olisi Noukassa kokko ja savusauna, mutta halusin silti lähteä. Äidin kaverit ehdotti että me mentäisiin niiden mökkiin yöpymään, mutta tietenkään me ei haluttu sillä se telttaileminen oli "se juttu".

Matkaan lähdettiin äidin uudella autolla. Siinä on ilmastointi joten ei ollut niin kuuma ajaa. Me pysähdyttiin Vaskikellossa koska musta niitä kelloja on niin kiva soittaa, tosin niistä lähtee istten tosi kova ääni, ihan korviin sattuu! Siellä olisi ollut myytävänä ihana leikkihusky mutta äiti ei luvannut ostaa sitä minulle kun matka oli vasta aluillaan ja rahaa ei ollut kauheasti.

Hailuotoon oli pitkä matka mutta onneksi osan siitä saattoi ajaa laivalla. Tosin me ei mahduttu ensimmäiseen laivaan mihin yritettiin vaan piti jonottaa toiseen. Laiva oli samanlainen kun mun yksi leikkilaiva, autot vaan ajettiin siihen kannelle ja suurin osa ihmisistä istui autossa koko matkan ajan. Me käytiin katselemassa maisemia ja kun toinen laiva tuli vastaan, se heitti vedet meidän naamalle! 

Hailuodossa oli paljon hiekkaa ja sitten meri. Meren vastarantaa ei näkynyt ollenkaan, siitä kai erottaa meren järvestä. Merivesi oli ihanan lämmintä ainakin ekana iltana, toisena päivänä alkoi tuulla ja se muuttui kylmemmäksi. Kolmantena päivänä tuuli niin kovaa että oikein korvissa humisi, silloin mä en halunnut lähteä rannalle ollenkaan.

Tetassa asuminen oli mukavaa. Ruokaa me grillattiin sellaisessa katoksessa. Sitten mä ystävystyin paljon toisten lasten kanssa ja yksi Max asui asuntovaunussa. Siellä vaunussa me sitten leikittiin myös aika paljon. Äiti, Max, Maxin äiti ja minä käytiin lauantaina syömässä yhdessä ravintolassa, siellä pihalla oli yksi Viiman näköinen paatti. Ja tietysti tuulivoimaloita, niitä oli tuolla joka paikassa.

Paluumatkalla me nähtiin monta kiihdytystraktoria, niillä oli vissiin ollut jotkut kisat? Paikoitellen oli ruuhkaa ja siksi paluumatka kesti kauemmin kuin menomatka. Vaskikellossa pysähdyttiin jälleen ja koska se husky oli siellä vielä, äiti osti sen mulle. On se niin ihana!

Kuvia reissustamme voit katsella albumista.

tiistai, 15. kesäkuu 2010

Hevostelua

Sunnuntaina me käytiin äidin kanssa raveissa. Ne oli siitä erikoiset ravit, että siellä kilpaili vain poneja ja ainoastaan lapset toimivat kuskeina! Aikuiset eivät saaneet edes pelata totoa, ja sekös harmitti äitiä, sillä se arvasi neljässä ekassa lähdössä kolme voittajaa oikein ja neljäskin äidin suosikki tuli toiseksi. 

Saattaisin kyllä alkaa ajamaan tuollaisia raviponeja, sillä ne voittajaponit saivat hienot loimet. Lisäksi ne menivät aika lujaa:

Kun kerran hevosharrastuksen makuun päästiin, lähdettiin me sitten ratsastamaan yhden mun Esa-kaverin kanssa. Aluksi meidän äidit talutti meitä mutta lopussa mä sanoin äidille että häipyy siitä koska osasin jo ohjata ponia ihan itsekin. Mun ponin nimi oli Cornelius, tosin sen lempinimi oli kivempi, ihan vaan Ukko.

Tallilla missä me käytiin (Aamuyön hevostila) oli myös varsoja. Yksi ihan pieni ponivarsa oli nukkumassa ja me päästiin sitä silittämään. Se olisi halunnut pureskella mun saapasta, sellaisia ne hevosten varsat on, ihan niinkuin koiranpennutkin.

tiistai, 15. kesäkuu 2010

Uusi pää!

 

Viime aikoinahan äiti on ajellut mun tukan koneella kesäisin. Nyt en kuitenkaan enää suostunut siihen, sillä mä haluan kasvattaa kunnon irokeesin. Niinpä varasin ajan hienoon parturiin ja koska äitikin istui tukanleikkuussa samaan aikaan, ei se päässyt sanomaan miten leikataan vaan mä sain itse päättää. Ja tällainen siitä sitten tuli! Eiks oo komee!

torstai, 10. kesäkuu 2010

Ajo-opettelua

Täällä Jyväskylässä on liikennekaupunki, siellähän mä olen joskus käynyt ajamassa pyörällä. Tänä kesänä kuitenkin sinne on ostettu uusia polkuautoja ja palkattu henkilökuntaa opettamaan lapsia. Mä olen jo pari kertaa käynyt siellä ajelemassa, se on hauskaa! Liikennevaloihin pitää pysähtyä jos ne on punaiset ja suojatiellä käveleviä pitää väistää. Kaistoista pitää valita oikeamman puoleinen ellei sitten tie ole yksisuuntainen. Autot käydään tankkaamassa ennen varikolle vientiä; makissa on toisella puolella ysivitosta ja toisella puolella biokaasua - eli pierua!Liikennekaupungin varikolla on myös varasto, missä on varaosia ja vanhoja autoja. Siellä on ihan oikea Ferrari!