Yksi aamu äiti kysyi multa ja iskältä, haluttaisko me lähteä eläinpuistoon. Ensin oltiin vähän että miksi, mutta sitten kun puhuttiin että mennään sinne isoon eläinpuistoon Ähtäriin, me päätettiin lähteä. Keli oli vähän sateinen mutta kuivana me päästiin koko kierros läpi. Musta kaikista kivoin eläin oli saukko, kun se ui ihan kuin kala mutta oli kuitenkin leikkisä. Pienet kärpät oli myös hassuja kun ne loikkivät keskenään. Karhu uiskenteli rikkinäisen autonrenkaan kanssa ja koiran näköiset eläimet olivat ihan kuin koiria. Katsokaa kuvia täältä!

Kun me lähdettiin ajelemaan pois, me käytiin ensin pizzalla ja sen jälkeen mentiin kylään sinne missä pikkuserkkuni Tomi asuu. Tomin koti on ihan maalla, siellä asuu lehmiäkin. Tomilla ja niillä on kolme kissaa, koira, traktoreita ja mönkijöitä. Tomilla oli myös paljon kivoja leluja joilla me leikittiin. Sitten siirryttiin leikkimään ulos, voi että me juostiin kovaa ja leikittiin vauhdilla niin ettei äiti meinannut kuvaa saada! Kylläpä meillä oli kivaa!

1885084.jpg